Kulttuuri & vapaa-aika

Kunta haluaa olla mukana mahdollistamassa monipuolisen kulttuurielämän ja aktiviisen vapaa-ajan kuntalaisille. Erilaiset tapahtumat, kurssit ja urheiluporukat ovat usein kunnassa toimivien yhdistysten toimintaa, mutta kunta on taloudellisesti mukana tukien yhdistysten toimintaa.

Sivistyslautakunnalla ei ole henkilöresursseja oman kulttuuri- tai vapaa-ajan toiminnan järjestämiseen mutta lautakunnan työryhmä "Fritidsgruppen" järjestää vapaa-ajan toimintaa lapsille ja nuorille. Toiminta voi olla urheilua, askartelua, peli-iltoja tai yhteistä ruoanlaittoa.

Lasten ja nuorten viihtyminen kunnassa on tärkeää ja tavoitteena onkin heidän oman vaikuttamisensa lisääminen vapaa-ajanviettoa koskeviin kunnallisiin päätöksiin. Tästä syystä oppilaat valitsevat vuosittain kaksi yläasteikäistä oppilasta mukaan työryhmään "Fritidsgruppen".

Sekä lapset että aikuiset tarvitsevat mielenkiintoisia vapaa-ajanvietto mahdollisuuksia. Tie ideasta päätökseen on usein lyhyt Kumlingessa: muutama halukas koripallon harrastaja päättää kokoontua tiistai-iltaisin, he varaavat koulun jumppasalin rehtorilta, laittavat ilmoitustaululle lapun koripallosta ja näin pallo pomppii jo!
Samoin muutaman kiinnostuneen kesken voi syntyä toivomus valokuvauskurssista, idea viedään eteenpäin ja kansalaisopisto järjestää kurssille opettajan.

Kaikki ovat tervetulleita mukaan vapaa-ajantoimintaan Kumlingessa! Kunnan lehti Kumlinge Nytt on varmin tapa löytää tiedot harrastusmahdollisuuksista.